"Sinä päivänä tuli suru.
Suru vangitsi minut tummaan, tiheään kankaaseen,
eikä valoa enää ollut.
Värit katosivat ja esineet, joita ennen rakastin
muuttuivat merkityksettömiksi.
Ikävöin menneiden päivien mitäänsanomattomia
hetkiä:
harmaat, arkiset päivät olisivat nyt juhlaa.
Ikävöin väsymystä, joka ei aiheuta kipua.
Joku puhuu minulle huomisen toivosta.
Katson häntä pitkään ja ajattelen:
Hän ei tiedä, hän ei tosiaan tiedä,
mitä on olla surun vanki.
Päivää on vielä jäljellä - yö tulossa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti